Isäntäperheenä toimiminen avartaa maailmankuvaa

Tukholmassa toukokuun alussa, vasemmalta oikealle kuvassa ovat Veeti Herkkola, Amanda Molinari Ortiz, Anssi Herkkola, Iida Herkkola (edessä) ja Hanna Herkkola.

- Ehkä hienointa on ollut se, että kokee saaneensa olla tänne tulleen nuoren vaihto-oppilaan apuna. Hän on luottanut meihin ja ottanut meihin kontaktia, toteaa Hanna Herkkola, jonka perheessä on ollut ensimmäistä kertaa rotaryn ulkomainen vaihto-oppilas.

Herkkoloiden perheessä vaihto-oppilaana oli tänä keväänä kolmen kuukauden ajan brasilialais-australialainen Amanda Molinari Ortiz. Vastaavasti Herkkoloiden tytär Tuuli on ollut vuoden vaihto-oppilaana Australiassa, josta hän palasi juuri takaisin.

Vaihto-oppilaan isäntäperheenä toimiminen on ollut Herkkoloille monin tavoin avartava kokemus. Eroja voi olla monenlaisissa asioissa, joita ei normaalissa arjessa tule mieleen.

-Amanda on meille kertonut, että Australiassa ei ole esimerkiksi käytössä parkkikiekkoja eikä kaupan kassoilla sitä välipuuta, joka jakaa asiakkaiden tavarat eri puolille kassalinjaa. Tämä oli Amandan mielestä hauska erikoisuus, naurahtaa Anssi Herkkola.

-Myös lyhyet laivamatkat naapurimaihin olivat Amandan mielestä hyvin erikoisia. Australiassa ei lähdetä ulkomaille pienelle pikavisiitille, niinkuin meillä vaikkapa Tukholmaan tai Tallinnaan, muistelee Hanna Herkkola.

Vaihto-oppilaan isäntäperheeksi ryhtyminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi toimia minkäänlaisena ohjelmatoimistona, joka järjestää nuorelle koko ajan erikoista tekemistä.

Toisaalta on tietenkin selvää, että vaihto-oppilaan ottaminen vaatii tietynlaista sitoutumista nuoresta huolehtimiseen. Lapsiperheelle tässäkään ei ole mitään erikoista.

-Me halusimme järjestää Amandalle kuitenkin esimerkiksi matkan Abba-museoon Tukholmaan, koska tiesimme, että hän on kova Abba-fani. Samalla meidän tuli myös itse käytyä siellä, kertoo Anssi Herkkola.

-Meidän suomalaisten on myös hyvä pitää mielessä, että meille hyvin arkiset asiat voivat olla vaihto-oppilaalle isoja elämyksiä. Esimerkiksi järven jäällä kävely ja makkaranpaisto Kirskaanniemessä olivat Amandalle mieleenpainuvia kokemuksia, jatkaa Hanna Herkkola.

Lempäälän Rotaryklubi on omassa rotarypiirissään erittäin aktiivinen tässä kansainvälisessä nuorisovaihdossa. Viimeisen vuoden aikana on klubin nuorisovaihdossa ollut peräti yhdeksän nuorta.

-Tässä lukumäärässä ovat mukana niin vuosivaihtarit kuin kesä- ja leirivaihtarit. Tästä aktiivisuudesta johtuen meillä on myös jatkuvasti kova tarve isäntäperheistä, kertoo klubin nuorisovaihtoasiamies Jorma Kunnas.

Kunnas muistuttaa, että isäntäperheessä ei tarvitse olla enää omia lapsia kotona. Jokainen vaihto-oppilas on aina myös Lempäälän lukion kirjoissa ja saa sitä kautta kavereita. Loma-aikoja lukuunottamatta nuoren päivästä suuri osa kuluukin koulussa. Lisäksi rotaryn vaihto-oppilailla on matkoja ja muuta toimintaa, joka helpottaa isäntäperheiden arkea.

-Kyllä isäntäperheenä toimiminen on ollut monin tavoin palkitsevaa. Olemme huomanneet, että varsinkin nuoret ovat nykyään niin kansainvälisiä, että ovat mielellään tällaisessa mukana. Kielitaitokin kohenee ja varmaan syntyy elämänikäisiä ystävyyssuhteita. Uskallamme suositella tätä kaikille muillekin perheille, toteavat Herkkolat lopuksi.

Teksti: Jorma Lehtinen

Kuva: Herkkolan perhealbumi